Tyttö kävelee arasti kohti kylpyhuonetta. Se pureskelee vaistomaisesti kynsiään ja painaa katseensa maahan. Se ei tiedä mitä tehdä. Pitäisikö sen kävellä kylpyhuoneeseen asti vai palata huoneeseen. Tyttö nostaa katseensa, kävelee päättäväisesti kylpyhuoneeseen ja lukitsee oven. Kylpyhuoneessa se viskaa hupparinsa nurkkaan ja kävelee peilin eteen. Se puristelee turvonnutta mahaansa. Sitä oksettaa. Miksi vitussa se meni syömään ne ranskalaiset ja sen letun? Tyttö laittaa hiuksensa ponihännälle ja otsatukan pinnillä ylös. Tyttö avaa lavuaarin hanan ja polvistuu vessanpöntön eteen. Ajatukset pyörivät ympyrää sen päässä. Oksentaisiko vai ei? Se on ollut niin kauan oksentamatta. Jo yli kuukauden. Mutta toisaalta se söi tänään, vaikka ei olisi saanut. Jos se ei oksenna, se lihoo. Tai no tuo ei ole oikeastaan totta, se on kuitenkin kuluttanut yli tuhat kaloria laskettelemalla. Tyttö vetää syvään henkeä ja työntää sormet kurkkuunsa. Se oksentaa. Se yskii, itkee ja työntää sormia syvemmälle kurkkuun. Muutaman minuutin kuluttua se lopettaa. Mitään ei tule enää ylös. Tyttö nousee seisomaan ja katsoo itseään peilistä. Sen silmät ovat vetiset ja punaiset, niin kuin naamakin. Tyttö huuhtelee kasvonsa kylmällä vedellä. Sitten se vetää vessan ja tarkistaa, ettei oksentamisesta jää mitään jälkiä. Tavallaan tyttöä kaduttaa, että se rikkoi oksentamislakon, mutta silti sitä vain hymyilyttää. Se ääni kehuu sitä sen päässä ja tyttö maistaa pienen palan kontrollia. Se ääni on palannut. Syömisvammailu on taas ottamassa otettaan tytöstä. Tyttö on iloinen. Se ei aio syödä mitään kahteen päivään. Jos se syö, se oksentaa. Tyttö päättää vielä, että tekee illalla ekstramäärän lihaskuntoliikkeitä. Ja ääni sen päässä vain kehuu sitä.
Eli kyllä, mä oksensin tänään. Pitkästä aikaa tosin. Ja se tuntui hyvältä. Vaikka mä söin, eli epäonnistuin, se tuntui silti hyvältä. Mä en nimittäin luovuttanut. Ehkä tästä tulee vielä jotakin...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti