Hiihtoleiri ei sitten mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Mä oon onnistunut sotkemaan asiat aika helvetin perusteellisesti. Viinaa, känniangstia, viiltelyä, itkemistä... Mä en vittu tajua mikä mua vaivaa. Nyt mä oon vielä saanu mun frendit huolestumaan musta. Ykski sano, että se oikeasti pelkäs et mä tyyliin tapan itteni yöllä kun olin kännissä ja se ei voinu olla mua valvomassa, ku tytöt ja pojat oli eri taloissa. Ja sitten mä menin viiltelemään. Niin pitkään ilman ja nyt mä sitten sorruin. Ei näin, ei näin. Enempää en viitti leiristä kertoa, ettei vain tunnistettaisi.
Kuvien laadussa ei ole kehumista (webbikamera), mutta päätin nyt kuitenkin laittaa kuvat tosta mun kädestä... Ja noi tein kännissä rikkinäisen peilin palasella.
torstai 3. maaliskuuta 2011
I love it. I hate it. It's my little and sweet world.
En ole taaskaan kirjoitellut. En ole vain nähnyt mitään syytä. Joka ikinen päivä on mennyt tismalleen samalla tavalla. Mä olen syönyt n. 1500 kcal edestä ja oksentanut kaiken. Sunnuntaista lähtien mä olen oksentanut joka ikinen päivä vähintään 2 kertaa. Enimmillään joku 5. Mutta mä olen myös laihtunut. Mä huomaan sen mun mahasta. Se on jo aika littelä... kai? En oikein tiedä, onko mulla mennyt huonosti vai hyvin. Tavallaan mä olen iloinen, että tämä syömishäiriö on taas vaihteeksi ottanut kontrollin musta, mutta kun mä en halua syödä! No, sentään oksennan kaiken ulos. Ei kovin suuri lohtu, jos totta puhutaan, mutta parempi kun ei mitään. Kohta taas oksentamaan, söin yhden letun ja 12 palaa suklaata ja maha ihan helvetin turvonnut. Kunhan nyt vain saisin oksennettua. Tänään tossa joku pari tuntia sitten ei meinannut tavara mitenkään tulla ylös. Mä vaan työnsin siinä soria mun kurkkuun ja yskin limaa ja verta. Kyllä, mä yskin verta. En tiedä miks... Sitten mä työnsin hammasharjan kurkkuun ja jatkoin sormilla niin kyllähän tuo homma alkoi sujumaan. Mutta kun mä en yhtään tykkää käyttää hammasharjaa... Tietääkö joku, mistä toi veri johtuu? Oonko mä raapassu itteeni jotenkin tai mitä?
Koulussa on kai mennyt ihan hyvin... kai? Mä en oikein ole enää varma mistään. Mä olen tavallaan saanut yhden uuden ystävän. Tai kaverin, en mä tiedä. Yks meidänluokkalainen muija, sanotaan nyt vaikka F. Päällepäin se vaikuttaa kunnon kusipäältä, epäluotettavalta, valehtelevalta lissulta, mutta se on oikeastaan aika samanlainen ku mä. Ei ihan, mutta tavallaan. Sille on helppo kertoa asioista. Tai no ainakin sillätavalla puolitotuus. Se esim tietää, että mä oksentelen. Mutta mun ajatuksista se ei sitten tiedä mitään. Toisaalta sekin oksentelee. Sillä on kanssa aika paljon ongelmia. Sen takia sille ehkä voikin puhua jotenkin paremmin. Sillä on esim ongelmia sen perheen kanssa, se on sossujen kyttäyksen alla ja sitä meinataan siirtää jonnekin muualle asumaan, se kännää tyyliin joka ilta, saattaa olla päiviä pois kotoa ja nukkua kavereilla tai sitten vietää koko yön junilla tai busseilla edes takaisin matkustellen. Se syö kylläkin paljon, mutta se oksentelee, kuten mä jo sanoinkin. Se on hakattu pari kertaa ja sen kaveriporukoissa on paljon riitoja yms. Ei sillä, että mä siihen erityisemmin luottaisin, mutta se nyt vain on sellainen jonka kanssa voi jutella, jolle voi kertoa omista ongelmista silleen jonkin verran janäin.
Erään toisen kaverin kanssa asiat sitten taas on mennyt vähän huonommin. Nimittäin A:n. Sillä on oikeasti nykyään jotakin mua vastaan, enkä mä oo ainoa, joka on sitä mieltä. Se yrittää kokoajan änkeä mun ja jonkun muun väliin, jos me esim vaikka jutellaan. Varsinkin sillon ku mä juttelen joidenkin kundien kanssa. Jos mä vaikka istun sohvalla ni A änkee siihe väliin istumaan ja kysyy siltä toiselta että mistä me puhutaan. Ja aina kun mä oon näiden meidän porukan kundien kanssa jossakin ryhmässä niin A on heti sillee et ei mitää, mä haluun olla niide kaa, Christa, sä olit viimeksi noide kaa, nyt mun vuoro. Ja toi vituttaa oikeasti. Jos se ei halua olla mun kaa ni vittu lähe vetää, niitki ärsyttää toi sen änkeäminen ja esittäminen. Ja yks meidän vanha luokkalainen, D, sanokin mulle, että ennen mä ja A oltiin yhtä kivoi, mut nykyää se digii paljo enemmän musta. Nojoo, ihan sama.
Ensi maanantaina sitten viikon hiihtoleirille. Oiku kiva. Mä oon tän F:n kanssa samassa huoneessa. Ollaan suunniteltu, että ekana iltana vedetään täys kännit :) Mua vain ahistaa ihan vitusti ne ruokailut. Oksentamalla varmaan mennään...
lauantai 26. helmikuuta 2011
I just need these dreams to stop
Tyttö kävelee arasti kohti kylpyhuonetta. Se pureskelee vaistomaisesti kynsiään ja painaa katseensa maahan. Se ei tiedä mitä tehdä. Pitäisikö sen kävellä kylpyhuoneeseen asti vai palata huoneeseen. Tyttö nostaa katseensa, kävelee päättäväisesti kylpyhuoneeseen ja lukitsee oven. Kylpyhuoneessa se viskaa hupparinsa nurkkaan ja kävelee peilin eteen. Se puristelee turvonnutta mahaansa. Sitä oksettaa. Miksi vitussa se meni syömään ne ranskalaiset ja sen letun? Tyttö laittaa hiuksensa ponihännälle ja otsatukan pinnillä ylös. Tyttö avaa lavuaarin hanan ja polvistuu vessanpöntön eteen. Ajatukset pyörivät ympyrää sen päässä. Oksentaisiko vai ei? Se on ollut niin kauan oksentamatta. Jo yli kuukauden. Mutta toisaalta se söi tänään, vaikka ei olisi saanut. Jos se ei oksenna, se lihoo. Tai no tuo ei ole oikeastaan totta, se on kuitenkin kuluttanut yli tuhat kaloria laskettelemalla. Tyttö vetää syvään henkeä ja työntää sormet kurkkuunsa. Se oksentaa. Se yskii, itkee ja työntää sormia syvemmälle kurkkuun. Muutaman minuutin kuluttua se lopettaa. Mitään ei tule enää ylös. Tyttö nousee seisomaan ja katsoo itseään peilistä. Sen silmät ovat vetiset ja punaiset, niin kuin naamakin. Tyttö huuhtelee kasvonsa kylmällä vedellä. Sitten se vetää vessan ja tarkistaa, ettei oksentamisesta jää mitään jälkiä. Tavallaan tyttöä kaduttaa, että se rikkoi oksentamislakon, mutta silti sitä vain hymyilyttää. Se ääni kehuu sitä sen päässä ja tyttö maistaa pienen palan kontrollia. Se ääni on palannut. Syömisvammailu on taas ottamassa otettaan tytöstä. Tyttö on iloinen. Se ei aio syödä mitään kahteen päivään. Jos se syö, se oksentaa. Tyttö päättää vielä, että tekee illalla ekstramäärän lihaskuntoliikkeitä. Ja ääni sen päässä vain kehuu sitä.
Eli kyllä, mä oksensin tänään. Pitkästä aikaa tosin. Ja se tuntui hyvältä. Vaikka mä söin, eli epäonnistuin, se tuntui silti hyvältä. Mä en nimittäin luovuttanut. Ehkä tästä tulee vielä jotakin...?
perjantai 25. helmikuuta 2011
So if I close my eyes I can really fly
Mä tuijotan tyhjästi etessäni olevan tietokoneen näyttöä. Kyyneleet kirvelevät mun silmissä. Mä olen taas syönyt aivan liikaa. Tänäänkin pitsaa, lettuja, salaattia, sipsejä, 2 pala suklaata, ranskalaisia... Hyi vittu! Mitä mä oikein teen? Miks mä syön? Mä syön, vaikka ei olisi nälkä. Vaikka mun ei edes tekisi mieli ruokaa, mä vain syön. Hyi helvetti oikeesti! Mä en tajuu itteeni. Minne laihdutus jäi? Minne jäi se niin ihana tunne mahassa, kylmät kädet ja varpaat, heikotus, päänsärky, kylmyys, oksentelusta turvonnut naama, päivät ilman ruokaa, nälkä... Mulla on ikävä tota kaikkea. Nälkää. Mä tarvitsen sitä. Nälkää. Mä rakastan sitä. Mä rakastan sitä tunnetta, kun mä en ole oikeasti syönyt pitkään aikaan. Se on jotakin niin ihanaa. Mä haluan takaisin siihen. Musta pitää tulla pieni. Huomenna mä menen aamulla 11 serenaan laskettelemaan ja oon siellä puoli viiteen. Eli siitä tulee n. 4,5 tuntia laskettelua, kun ottaa lepotauot + hissijonossa venailut. Siin kuluis joku 1200kcal. Himassa mä olen sitten joskus 5 aikaan. Mä vaihdan vaatteet, laitan kamat kuivumaan yms. Sitten kun kello on jotain 6 mä ajattelin mennä kävelylle. Joku 2 tuntia. Voisin samalla käydä röökillä. Pakko päästä pian, en ole nyt voinut polttaa 3 päivään ja olo on ihan sen mukainen. Jos kävelen 2 tuntia siinä kuluisi n. 200kcal. Eli olisin tossa vaiheessa kuluttanut 1400kcal. Illalla sitten teen vielä jotakin lihaskuntoa ja venyttelen niin eiköhän tuo kulutus nouse 1500kcal asti. Eli ihan kivasti. Enkä sitten ajatellut huomenna syödä mitään. Sunnuntaina menen sitten parin kaverin kanssa kamppiin. Tai no en tiiä vielä ketkä pääsee. D tulee ainakin. A:kin ehkä, mutta toivon, että voisin olla ihan vain D:n kanssa. Tai no joku J vois tulla myös, mut mä en nyt jaksaisi A:ta. No ihan sama. Ja jos nyt sunnuntainakaan en söisi mitään. Kaloreita ei juurikaan kuluisi, mutta teen vaikka lihaskuntoa aamulla ja illalla yhteensä 1.5 tuntia. Maanantaina sitten luistelemaan 2 tunnin ajaksi. Siinä kuluu n. 600kcal. Yritän nyt olla tiistaihin asti syömättä. Silloin pitää köksässä jotakin syödä. Eli mun suunnitelma nyt seuraaville päiville olis tälläne:
Lauantai Liikunta: - Laskettelu 4.5 h (1200kcal) - 2h kävely (200kcal) - Lihaskunto + venyttely (100kcal) =1500kcal. Ruoka: Ei mitään. (juon kupin kahvia. Muuten vain vettä ja ehkä pepsi maxia) = n. 50kcal
Sunnuntai Liikunta: - Lihaskuntoa 1.5h (200kcal?) - Kävelyä kampissa' = 300kcal Ruoka: Ei mitään ( Juon kupin kahvia, vettä ja ehkä pepsi maxia) = n. 50kcal
Maanantai: Liikunta: - 2h luistelua (600kcal) - Lihaskunnot (100kcal) = 700kcal Ruoka: Ei mitään (Kahvi, vesi) = n. 50kcal
Yritän nyt oikeasti pysyä tossa, mä en halua epäonnistua. Nyt mä alan siivoamaan huonetta, enkä mene nukkumaan ennen kuin huone on siivottu.
Kumpi noista sä mieluummin olisit? Läski vai laiha?
maanantai 14. helmikuuta 2011
I lock the door, I lock my head
Mä en ole kirjoittanut pitkään aikaa yhtään mitään. Yleensä kirjoittaminen auttaa, mä saan kirjoitettua mun ajatuksen jonnekin. Mutta nyt mä en oo osannut kirjoittaa. Ajatukset eivät ole kadonneet mun päästä minnekään, mä en vain osaa kirjoittaa niitä ylös. Ainakaan selkeästi. En tiedä. Mä olen jotenkin vain niin väsynyt. Oikeasti. Mä en enää muista miltä tuntuu, kun ei ole väsynyt. Mä olen väsynyt koko ajan. Ihan sama mitä kello on tai paljonko mä olen nukkunut. Jos mä suljen mun silmät mä nukahdan. Mä en enää vain jaksa. Lisäksi mä olen niin kyllästynyt tähän helvetin kierteeseen. Mä syön. Liikaa. Pelkkiä herkkuja. Ei sillä, että sillä olisi mitään väliä mitä ja kuinka paljon mä syn, se on aina liikaa. Ruoka on liikaa. Mutta mä olen syönyt paljon. Sen takia mä sitten oksentelen satunnaisesti ja viiltelen. Oksentamisesta ei ole juurikaan hyötyä, mutta satunnaisesti oksentelemisesta vielä vähemmän. Ja sitten toi viiltely. Ei siinä kivussa mitään, sen takia mä tota teenkin. Kivun. Mä haluan tuntea jotakin. Kipu on ainoa asia, mikä kertoo mulle, että mä olen vielä elossa. Tai miten sen nyt ottaa. Mä olen kuollut jo aikoja sitten, mun keho vain ei pysy perässä. Kuullostaa tyhmältä. Tiedän. Mutta jos ja kun mä laihdun ja mun käsivarsia aion julkisilla paikoilla näytellä, ne arvet... Ne näyttää tyhmiltä ja herättävät kysymyksiä. Kysymyksiä, joihin mä en osaa vastata.Mä olen myös saamaton. Mä en saa aikaan yhtikäs mitään. Mä oon vain yksi turha läski. Ahh, tää itseinho on sitten jotakin niin ihanaa. Se on kato oikein kiva raapia omia reisiä verille ja itkeä silmät punaisina omaa läskeyttään. Mitä mulla nyt on näin paska asenne ja itsekuri ja kontrolli. Mun pitäisi oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja korjata tää helvetin asenne. Mutta siinä on yksi ongelma. Mulla ei ole mitään, miksi vaivautua. Siis kyllä mä toki haluan olla laiha, mutta... Siis kun mä kelaan mun päämäärää niin... Mun lopullinen tavoite on kuolla laihuuteen. Mä haluan nukkua pois hentona, sirona, luisena ja kauniina. Ja jos mun lopullinen tavoite on tappaa itseni, miks mä en vain ved ranteita auki? Mä en kai vain ole vielä valmis, mä en halua kuolla tälläisenä. Mua naurattaa oikeastaan. Naurattaa ja itkettää. Mä en ole kunnossa. Mä en ole lähelläkään kunnossa olevaa. Mä olen vain yksi iso sotku. Mä todella toivon, että kukaan, joka musta edes vähän välittää, ei pääse tähän mun omaan maailmaan. Koska se ei ole mikään kaunis näky. Mä olen itse paskonut tän kaiken, mun elämän. Ja nyt vielä oman päänikin. Hienoa. Siis kyllähän mä tän tajuan, oon tajunnu jo pitkään. Aina kun mä juoksen kännissä vesisateessa meikit levinneenä, mä tiedän, että mä en ole kunnossa. Aina kun mä vedän joitakin satunnaisia pillereitä ja viinaa ja ties mitä sekoituksia, mä tiedän, että mä en ole kunnossa. Kun mä istun jossakin puiston nurkassa 20 asteen pakkasessa, poltan ketjussa ja itken, mä tiedän, että mä en ole kunnossa. Mutta hei, tälläinen mä olen. Sotku. Saamaton paska. Ja silti kukaan ei tajua mitään. Eikä siinä mitään, jatketaan toki leikkimistä. Leikitään, että kaikki on kunnossa, että elämä hymyilee, terve ja iloinen. Leikitään, että mä olen ok. Ehkä te tajuatte myöhemmin. Tai sitten ette. Ehkä te jatkatte leikkimistä sittenkin kun mua ei enää ole. Ehkä te keksitte uuden leikin, jossa mua ei ole koskaan ollutkaan. Sovitaan niin, jooko? Ei helvetti mä nauran niille, jotka uskoo mun "oi kyllä, olen onnellinen" puheet. Niille, jotka uskoo mun hymyt eivätkä kuule itkua naurun alta. Katos kun mähän olen aivan kunnossa. Tai sitten ne ei vain välitä. Oikeastaan mä toivonkin sitä. Nimittäin ajan myötä tää alkaa vaikuttamaan mun ympärillä oleviin ihmisiin, niihin, jotka välittää musta. Ja mä en halua satuttaa ketään. Mä haluan vain kadota, okei? Mä olen ihan liian läski tänne. Liian huono, ruma, saamaton... Liikaa kaikkea, enkä silti tarpeeksi. Ainoa asia missä mulla on alkanut mennä vähän paremmin on koulu. Woohoo. Eikä mun asenne ole senkään suhteen muuttunut, mikä olisi tärkeää, mutta tulokset ovat alkaneet näyttää positiivisilta. Wilma täynnä hyvämerkintöjä, tunneilla olen aktiivinen, opet kehuu, jeah. Mutta mä jatkan yrittämistä, kyllä tää asenne tästä korjaantuu. Mä en luovuta ennen kun mä olen pääsyt mun tavoitteeseen ja senhän jälkeen millään ei ole enää mitään väliä. Mä vittu laihdutan itseni hengiltä. Kunhan tää väsymys vain ei murra mua. 14 päivää. 14 sellaista päivää, jotka mä voisin viettää juuri niin kuin mä haluan. 14 päivää laihana ja onnellisena. 1. Yhden päivän mä todennäköisesti viettäisin todella rauhallisesti. Mä heräisin aamula aikaisin, joisin kupillisen kuumaa glögiä punaiseen villapaitaan ja villasukkiin kietoutuneena takan ääressä ja sen jälkeen lähtisin ulos. Mä polttaisin yhden tupakan ja menisin sen jälkeen luistelemaan. Mä luistelisin monta tuntia keskellä valkoista lumimaisemaa. Illalla mä tulisin kotiin ja käyttäisin lopput illasta hyviä kirjoja lueskellen ja mun lempituotantokausien parhaita jaksoja katsellen. 2. Yhtenä päivänä mä olisin koko päivän lautailemassa mun frendien kanssa ja joisin paljon Pepsi Maxia. Kylmää sellaista. Kylmä Pepsi Max pon jotakin niin ihanaa. Illalla mentäisiin sitten jonnekin bileisiin. 3,4 & 5. 3 päivää saisi sitten mennä laivalla hyvän frendiporukan kanssa. 6. Yhden päivän mä sitten viettäisin rauhallisesti jutellen J:n tai D:n kanssa. 7. Yhden päivän mä käyttäisin tyttöporukan kanssa shoppaillen. Me juotaisiin kahvia ja syötäisiin suklaata ja meillä olisi todella hieno hotellihuone. Me katsottaisiin joku hyvä kauhu- tai toimintaleffa ja juteltaisiin koko yö. 8 & 9. Pari päivää mä käyttäisin ihan vain porukan kanssa chillaillen. Toisen kampissa ja toisen Thaimaassa hienossa omakotitalossa, jonka pihalla on uima-allas. 10. Yhden päivän mä haluaisin taas viettää Miamissa. 11. Yksi unelmista olisi sitten olla seuraamassa Paon kuvauksia yhden päivän ajan. Mahdotonta kyllä, mutta kuitenkin. 12, 13 & 14. Loput kolme päivää mä vain loikoilisin, nukkuisin ja katsoisin pakoa. Jos mä vain saisin noi 14 päivää. 14 päivää laihana ja ilman näitä mun ajatuksia. Kumpa mä vain voisin lukita mun pään ja nää ajatuksen... 1 jakso pakoa. Sitten mä menen nukkumaan. Huomenna on koulua ja kello on melkein yksi. 1 jakso pakoa, ei enempää. Huomenna mä onnistun. Huomenna mä olen parempi.
Tuon mä kirjoitin oikeastaan eilen illalla mun päiväkirjaan... Kumpa mä oikeasti voisin vain sulkea nää ajatuksen mun päästä ja antaa olla. No, saa sitä unelmoida. Tämä päivä ei sitten mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Ystävänpäivä, pitikin sitten mennä unohtamaan. Aamulla luokkalaiset on tuonut mukanaan muffinseja ja ties mitä, hyi helvetti. Ja kun tää mun itsekuri tiedetään niin... Tänään on syöty:
1 näkkäri 1 pieni suklaamuffinssi 75g salmiakkia 50g pähkinäsuklaata N. 5 kurkkupastillia + kotona 2 pientä perunaa, 1 ruokalusikallinen jotakin lihaa, 2 salaatinlehteä, muutaman kurkunpalanen ja 1 ruokalusikallinen raejuustoa.
Sika mikä sika, kyllä tuosta ainakin yli 1200kcal tuli. Varmaan joku 2000. Hyi vittu, miten mä voin syödä näin paljon? Huomenna uusi yritys. Paitsi että on köksää ja se ope on muutenkin epäluuloinen. Tivaa mun frendeiltä että onko mulla joku syömishäiriö. Just. No vitut siitä, ajatelkoon mitä haluaa. Mä sanon etten tykkää ruuasta ja että mä olen herkkulakossa. Usko tai älä, ei mua kiinnosta. Koulun kannalta meni tänään hyvin, säin matskunkokeesta 9 ja saksankokeesta 9+. Siis mitä helvettiä? Mä en ole viimeisen kahden vuoden aikana saanut saksankokeista mitään muita kuin hylättyjä, vitosia ja kutosia. No, hyvä näin. Mä harjoittelin mys tänään mun musanesitelmään. Tai mitä nyt yritinkään tuon pianon kanssa säätää... Se on kato oikein kiva soittaa joku oikea biisi kun ei osaa edes nuotteja lukea. No, kyllä tästä selvitään. Pitäisi vielä läksyt tehdä ja lukea huomiseen ruotsin kokeeseen. Taitaa mennä myöhäiseksi, joten menen tästä nyt. Huomiseen :)
